torstai 16. helmikuuta 2012

Muuttajan muistilista

Muuttaminen tuntuu usein sekamelskalta. Vanhan kodin tavarat pitäisi pakata, ylimääräisestä tavarasta luopua ja saada kaikki muutettua uuteen osoitteeseen. Kun asunnon myynti, uuden asunnon ostaminen ja remontointi vievät energian, unohtuvat muuton yksityiskohdat helposti.
Sen vuoksi ainakin seuraavista asioista kannattaa huolehtia hyvissä ajoin.
  1. Tee muuttoilmoitus viimeistään viikkoa muuton jälkeen. Voit tehdä muuttoilmoituksen myös etukäteen, kuitenkin korkeintaan kuukautta ennen suunnittelemaasi muuttopäivää.
  2. Käännä posti uuteen osoitteeseen. Uusi osoite on syytä ilmoittaa myös yrityksille, joilta saat laskuja. Suurimmat yritykset päivättävät tietojaan myös väestörekisterin avulla, mutta sinun on kuitenkin itse huolehdittava tietojen ajantasaisuudesta. Vain silloin voit maksaa laskut ajoissa!
  3. Hanki muuttoauto ajoissa. Usein muuttaja tarvitsee myös talkooapua. Varsinkin juhlapyhien lähellä ystävät saattavat löytää helposti muutakin tekemistä -- kerro siis muuttosuunnitelmasta myös ystävillesi hyvissä ajoin.
  4. Ilmoita taloyhtiön isännöitsijälle muutostasi.
  5. Siirrä internet-yhteytesi uuteen osoitteeseen.
  6. Tee sähkösopimus uuteen osoitteeseen muuttaessasi ja irtisano vanha sähkösopimuksesi. Samalla kannattaa myös harkita sähkösopimuksen kilpailuttamisesta -- kun sinun joka tapauksessa täytyy tehdä uusi sähkösopimus, voit samalla vaivalla selvittää myös edullisimman vaihtoehdon!
  7. Tarkista kotivakuutuksen voimassaolo. Kotivakuutuksesi ei välttämättä riitä muuttaessasi aikaisempaa suurempaan asuntoon. Sen vuoksi nyt on hyvä aika tarkistaa myös vakuutuksen voimassaolo ja vakuutusehdot.
  8. Tyhjennä varastotilat. Usein muuton yhteydessä tavaraa "unohtuu" kellarikomeroon tai ullakolle. Ne eivät ole miellyttävä yllätys seuraavalle asukkaalle. Huolehdi siksi turhat tavarat kierrätyskeskukseen tai kaatopaikalle.

perjantai 19. elokuuta 2011

Kuparivarkaat

Kuparin varastaminen raksoilta on ollut jo pidemmän aikaa kiusana siellä työskenteleville, kuten myös kiinteistöille mistä kuparia revitään. Helsingin poliisi on ilmoittanut nyt jo valtakunnan mediassa ilmiön, missä kupari revitään rakennuksista keinoilla millä hyvänsä. Hakaniemen virastotalosta revittiin kuparista valmistetut ikkunalaudat, kun niistä varmaan ajateltiin saada joku sievoinen summa. Ihmettelen vaan, että miten sellaisesta romumetallista voi saada jotain hassuja kymppejä enempää. Missä varastettua kuparia yleensä edes ostetaan?

Luulisi että olisi vähintäänkin epäilyttävää jos pari romania kävelisi sisään kärry täynnä kuparia, ja alkaisi niitä kauppaamaan. Kyseessähän ei siis ole ainakaan uutisoinnin perusteella perinteisemmät romanit joita suomessa tapaa, vaan itä-euroopan alueelta saapuneet kodittomat perheet jotka toteuttavat mitä tahansa rikollisia hankkeita rahan ansaitsemiseksi.

Itse en rakentamisessa ja nikkaroinnissa kuparia sen suuremmin käytä, mitä nyt tietysti piuhoja vetäessä ne voivat sisältää jonkin määrän kyseistä ainesta, mutta hulluhan siinä pitää olla jos sähkölaitteisiin alkaa koskemaan pelkästään kuparin takia.

Kirkot ja virastorakennukset sisältävät usein paljon kuparia, joten kyllähän sitä kähvellettävää materiaalia löytyy tästäkin valtiosta yllinkyllin. Typerää toimintaa silti, eikä poliisi voi edes julkaista kuvia tai nimiä lehdessä siltä varalta, että johonkin raksalle samat tyypit ehkä ilmaantuisivat.

Kuparin hinta on kyllä noussut markkinoilla ennätyslukemiin, mutta on se silti sääli, kun paikalliseen arkkitehtuuriin pitää lähteä puuttumaan jotta saadaan parit kympit tienattua. Poliisille lisää oikeuksia tämän suhteen, naamat lehtiin niin saadaan tiedettyä kuka niitä kupareita varastelee!

keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

Osaava sähköasentaja takaa, että kotisi on turvallinen

Ainakin minä haluan että kotini on turvallinen asua. Todennäköisesti myös sinä haluat samaa -- Lähes kaikkihan tätä toivovat, sekä sinkut että perheelliset, nuoret ja vanhukset. Perheellisten huoli on tietysti kaksinkertainen, hehän ajattelevat myös perheenjäsentensä turvallisuutta. Kun kodin sähkötöistä huolehtii osaava sähkömies, olette turvassa sekä sähköiskuilta että tulipaloilta.

Liika itseluottamus on vaaraksi

Aivan liian monet suomalaiset luottavat liikaa omiin kykyihinsä erilaisissa rakennus- ja asennustöissä. Suomalainen mies uskoo tietysti osaavansa paitsi maalata ja tapetoida, myös huolehtia putkitöistä. Toiset kuvittelevat jopa sähköasennusten olevan niin yksinkertaisia, että kalliiksi kuviteltu sähkömies jää palkkaamatta. Asennukset tehdään mieluummin yksin - tai ainakin pimeästi.

Sen vuoksi tuttavapiirini onkin kertonut kaikenlaisista ihmeellisistä virityksistä. Eräskin tuttavaperhe muutti jo joitakin vuosia sitten sitten uudehkoon kerrostaloasuntoon. Ihmetys oli kuitenkin suuri, kun erään valaisimen katkaisinta käännettäessä valojen sijaan syttyikin valokaari.

Onneksi tuttavillani sytytti sen verran, että he kutsuivat heti paikalle ammattitaitoisen sähköasentajan. Hän oivalsi yhdellä vilkaisulla mistä oli kyse. Edellinen asukas oli itse tehnyt hiukan omia kytkentöjä asunnon sähköasennuksissa.

Ammattitaito oli kuitenkin enemmän kuin puutteellinen, minkä vuoksi asennukset eivät sitten toimineetkaan.


Tulipaloja aiheutuu sähköasennuksista

Suurimpia vahinkoja ja onnettomuuksia, jotka voivat kohdata kotiasi ovat tulipalot. Tulipalojen merkittävimpiä syitä ovat erilaiset sähkölaitteiden viat ja virheelliset asennukset. Tulipaloista aiheuttuu aina suuria taloudellisia vahinkoja.

Vaikka talo ei palaisi kokonaisuudessaan, savu tekee suuria tuhoja. Sammutustöiden vesi kostuttaa rakenteita ja saattaa johtaa pitkäaikaisiin kosteus- ja homevaurioihin.

Sen vuoksi tulipaloihin kannattaa varautua jo etukäteen. Älä turhaan luota kotivakuutukseesi - pidä huolta siitä, että sähköasennukset on tehty asianmukaisesti. Se pienentää myös tulipalon vaaraa.

Itse tehdyt sähköasennukset tulevat kalliiksi

Sähköasennusten tekeminen itse on väärässä paikassa säästämistä. Kun säästät muutamia satoja euroja, saattaa kohdallesi sattua kymmenien tuhansin lasku joskus myöhemmin. Sähköiskun aiheuttamille henkilövahingoille ei tietysti voi edes laskea hintaa.

Tee kodistasi kerralla kunnollinen ja käytä ammattilaisia apunasi. Silloin vältyt monelta ongelmalta.

lauantai 23. heinäkuuta 2011

Rahaa tarvitaan lisää

Tämänhetkinen taloudellinen tilanteeni näyttää siltä, että ei minusta taida olla mitään rakentamaan. Tilillä ei ole juurikaan rahaa, ja kesämenot takaavat sen, ettei tilille pääse lähiviikkoina mitään ylimääräistä valuuttaa kertymäänkään.

Luulen, ettei esimerkiksi Nordea ihan heti minulle mitään asuntolainaa myöntäisi. Unelmointia aion kuitenkin jatkaa, ihailen mieluusti jatkossakin talovalmistajien kuvia ihanista omakotitaloista ja huviloista.

Tietysti olisi kiva kyetä joskus muuttamaan nämä unelmat todellisuudeksi. Siihen ei auta kuin yksi asia: minun on voitava tienata rahaa nykyistä enemmän ja kulutettava vähemmän. Vain siten minulla on mahdollisuus edes joskus hankkia itselleni omakotitalo - olipa se sitten itse rakennettu tai vanhana ostettu. Oma koti kullan kallis, mutta kun ei ole kultaa niin ei sitten ole kotiakaan.

Kirjoittelen tätä juuri eräässä Helsingin keskustan kahvilassa. Yritän nykyään siirtyä kaikista trendikkäistä latte- ja capuccino-kahveista perinteiseen peruskahviin, se kun on selvästi näitä muotijuomia edullisempaa. Jos en ihan heti onnistuisikaan säästämään itselleni kotia vain halvempaan kahviin siirtymisellä, on se ainakin ensimmäinen askel oman talouteni tasapainottamisessa.

Ensi viikolla olen kylläkin lähdössä pariksi päiväksi Tallinnaan lomailemaan. Sekin satanen olisi tietysti voinut auttaa oman kodin ostoprojektissa, mutta välillä ihminen tarvitsee lomaakin. Tallinna on sentään selvästi edullisempi kuin vaikkapa viikonloppu Lontoossa...

torstai 30. kesäkuuta 2011

...tai miksi ei ehkä kannatakkaan valita talopakettia

Oma mökki on monelle näppärä vaihtoehto. Suomessa on lukuisia kuntia ja 'kaupunkeja' joiden väkimäärä moninkertaistuu kesäisin. Tämä kertoo jotain siitä, miten suosittua mökkeily Suomessa on. Vuoden 2009 selvityksen mukaan Länsi-Turunmaalla on yli 8000 mökkiä, Kouvolassa, Raaseporissa, Salossa ja Hämeenlinnassa kaikissa yli 6000.

Oma talo ei kuitenkaan sovi kaikille. Talopaketteja käytetään tietysti myös muuhun kuin vapaa-ajan asumiseen mutta tässä tekstissä en jaksa pohtia sitä aihetta vaan keskittyä mökkeilyyn.

Oma mökki ei oikeastaan taida useimmille ihmisille olla järkevä vaihtoehto. Harva perhe kuitenkaa ehtii viettää kovin montaa viikkoa tai ainakaan kuukautta maaseudun rauhasta nauttien. Ja jos vaikka ehtiikin, on oman mökin ylläpitäminen kallista ja vie paljon aikaa. Halkoja pitää hakata, metsää hoitaa ja karhuja hätistellä. Ja mökit maksavat! Hyvästä rantatontista saa helposti maksaa useita satoja tuhansia ja sitten pitäisi vielä ehkä rakenta mökki.

Kannattaa siis ehkä mielummin vain vuokrata se mökki siksi viikoksi, jonka siellä vuodessa viettää. Mökin vuokraus onnistuu mm. Lomarenkaan kautta aika helposti eikä hintaa viikolla tule kuin n. 1000 euroa. Ja sitten voi mökkeillä joka kesä eri paikassa, Lomarenkaan valikoimassa on nimittäin vuokramökkejä n. todella monta tuhatta.

lauantai 25. kesäkuuta 2011

Neljä syytä valita Honkatalojen talopaketti

Suomessa on lukuisia talonvalmistajia, joiden valmistamat talopaketit kilpailevat talonrakentajien suosiosta. Oma taloni on Honkatalojen toimittama talopaketti. Suosittelen myös muita valitsemaan Honkatalot talon toimittajaksi. Tähän on ainakin neljä hyvää syytä.

Raaka-aineena parasta puuta



Honkatalot käyttävät vain parasta puuta talopaketin raaka-aineena. Honkatalojen asiakkaat vaativat kodiltaan paljon, sen vuoksi myös Honkatalot käyttää aina parasta mahdollista puuta talopaketin raaka-aineena.

Rakennusmateriaalina Honkatalot käyttää kuusta. Kuusi on vaalea puulajia, joka kestää kosteutta erinomaisesti. Sen vuoksi kuusi on paras valinta ulkoseiniin, joiden täytyy kestää sadetta ja kosteutta.

Lamellihirsi on edistyksellinen valmistustapa



Honkatalot valmistaa hirsitalot päasiasta lamellihirrestä. Valmistajan käyttämä höyläys- ja liimausteknologia on edistyksellisin tällä hetkellä käytössä olevista teknologioista. Sen vuoksi lamellihirsien liimasaumat pitävät ja kestävät myös Suomen ankarissa oloissa.

Lisäksi lamellihirsien valmistamisessa käytetään myrkytöntä liimaa, joka ei sisällä formaldehydiä. Tämän ansiosta talon sisäilmaan ei pääse mitään haitallisia aineita.

Talopaketit työstetään pitkälle valmiiksi



Kolmas Honkatalojen vahvuus piilee siinä, että talopaketti työstetään tehtaalla erittäin pitkälle. Esimerkiksi kaikki kattorakenteet ja rakenteiden liitokset viimeistellään jo tehtaalla. Tämän ansiosta varsinainen rakentamisvaihe nopeutuu huomakkaasti. Lisäksi rakennusjälki on viimeisteltyä.

Aito yksilöllisyys



Honkatalojen talopaketti on aidosti yksilöllinen koti. Kun valitset kodiksesi Honkatalot-talopaketin, voit vaikuttaa kotisi ratkaisuihin hyvin paljon. Jos haluat täysin yksilöllisen kodin, kotisi suunnittelu voidaan antaa arkkitehdin suunniteltavaksi.

Tämän vuoksi Honkatalojen talopaketti yhdistää sekä valmistalon että yksilöllisen, arkkitehdin suunnitteleman talon parhaat puolet.